Välillä sitä tulee mietittyä mistä kaikki taiteilijat ja muusikot oikein ammentavat inspiraationsa? Usein pohdin myös, että onko vielä olemassa jokin sellainen teema tai aihe, joka ei olisi inspiroinut juuri ketään koskaan? Ja jos on, voisiko joku täyttää tuollaisen tyhjiön tekemällä kyseisestä aiheesta jotain hienoa taidetta tai musiikkia?
Mieleeni tuli, että arpapelit voisi olla sellainen aihe mikä nyt ei ainakaan korkeakulttuurissa hirveän vahva teema taida olla. Tein piruuttani Spotify-haun hakusanalla ”arpapelit” ja sain yhden tuloksen: Leavings-bändin esittämä kappale nimeltä ”Arpapeliä”. Itseasiassa, tuo on myös koko levyn nimi ja sama aihe on näkyvillä myös levyn kansitaiteessa. Kannessa nimittäin komeilee kaksi noppaa. Arpapelit tietysti usein liitetään noppiin, satunnaisuuteen, joten ei mikään ihme että nopat on siksi valittu mukaan.

Arpapelit ja niiden kautta löytämäni kappale, levy sekä levynkansi saivat minut tekemään Spotify-haun hakusanalla ”nopat”, jolloin löytyi jälleen vain yksi hakutulos. Tällä kertaa löytyi Nopat-niminen bändi, joka lyhyen kuuntelun perusteella on leppoisaa ja harmitonta suomenkielistä poppia. Mutta nopat eivät ainakaan kappaleiden nimien perusteella ole millään lailla kantava teema heidän ainoalla levyllään. Myöskään levynkansitaiteessa noppia ei ole huomioitu mitenkään. Mutta jollakin tavalla yhtyeen perustajat ovat ilmeisesti kokeneet nopat läheisiksi, koska ovat sellaisen nimen bändilleen valinneet. Tai ehkä vain siksi, että kyllähän ”nopat” on aika näppärä ja ytimekäs sana. Se tuntuu hyvältä suussa.

Ihmettelen silti etten löytänyt Spotifysta kummallakaan hakusanalla enempää tuloksia. Jotenkin olin kuvitellut, että arpapelit olisi kuitenkin jopa aika romanttinen aihe tai teema melkeinpä mihin tahansa taiteenlajiin. Olin väärässä. Tai sitten niitä on olemassa, mutta kätketymmin tai vihjaillen. Tai eri sanoilla. Uhkapeli kuulostaa heti paljon dramaattisemmalta kuin harmittomat arpapelit. Ehkä taitelijoilla vain on enemmän dramatiikantajua, joten teemankin pitää olla jollain lailla dramaattinen, uhkaava tai rappioromanttinen.

Tässä olisi ehkä jollekin tulevalle suurelle taiteilijalle varsin hyvä aihe pohdittavaksi. Elämästä voi ammentaa monenlaista hienoa, vähemmän hienoa ja välillä jopa unohtumatonta. Arpapeliähän tämä kaikki on, ei sen enempää eikä vähempää.